Tänään kun vieraat ja vaimo esikoisen kanssa lähtivät Shanghaihin olin kotimiehenä pikkasten kanssa. Ostin aiemmin viikolla hyvän kiinankielisen kartan missä näkyy hyvin lähialueet joten heti aamupalan jälkeen lähdin katsastamaan läheisestä kylästä lähtevää sivutietä. Pikkaset olivat tuplarattaissa ja paikallisilta saivat ihan kiitettävästi huomiota.

Maisemat olivat kyllä ihan huiput vaikka vuorten välissä tie kulkikin (ei oikein rattailla viitsi porraspoluille lähteä). Pariin otteeseen sain kiinaksi selittää, että kyllä pikkaset ovat kaksoset, Kyllä - pikkaset ovat molemmat tyttöjä. Lisäksi kerroin, että ovat vuoden ja kahdeksan kuukautta. Suurin osa paikallisista osasi sanoa "Hellou", jotkut sanoivat pikkasia "Oh, they are so pretty":ksi.

Sää oli mukavan lämmin, lähtiessä noi 18 astetta ja palatessa 21 astetta tai enemmän. Tuntuu lämpimältä ja vielä iltasellakin 21 astetta oli mittarissa. Ostin paluumatkalla 7RMB:llä kokonaisen ananaksen (yli 1,5kg), aika maukas hedelmä. Kahden tunnin lenkin jälkeen pistin pikkaset nukkumaan ja otin itsekin kahden tunnin torkut. Aika loistava kombinaatio liikuntaa ja nukkumista, toimii stressinhallintana aika hyvin.

Meillä kävi tänään management officesta mestari ja oppipoika vaihtamassa lamppuja, kävi ilmi, että meidän puupilariin upotetut lampputyypit ovat jälleen erilaisia mitä on kaikkialla muualla käytetty. Tämän kämpän valaisinsuunnittelija pitäisi pistää itse hankkimaan ja vaihtamaan noi rikkinäiset lamput...

Katselin iltapuhteiksi King Kongin, aika hyvä pätkä, aika paljon iljettävyyksiä saatu mukaan ja pianonsoittaja leffan pääosanesittäjä (Adrien Brody) oli ihan mukiinmenevä sankari (vai oliko naispääosanesittäjä enemmän sankari?).