Viikonloppu alkoi lupaavasti kun vaimo ja lapset lähtivät intialaisesta ravintolasta kiltisti kotio ja jättivät isin vetämään lärvit. Kävimme KTV:ssä laulaa lurauttamassa ja pomppulattian kautta kotio (käsikirjoitus toimi hyvin). Aamulla kun heräsin vaimo oli kadonnut Ningboon huonekaluostoksille ja pikkaset pitivät kovaa meteliä.

Jonkin aikaa toivuttuani syötin pikkaiset ja esikoisen, lähdimme hiekkalaatikolle. Itse söin vesiaamiaisen eli lasin vettä. Hiekkalaatikolla oli armottoman kuuma, hiukan alle kolmekymmentä astetta ja olo oli tukala mutta pikkasten kanssa on hauska puuhastella kaikesta huolimatta. Kotiin tultuamme syötan pikkaiset, jätän esikoisen telkkarin ääreen ja menen itsekin päikkäreille. Vasta iltasella toivun sen verran, että kun olen laittanut pikkaset yöunille syön itsekin ruoan, nakkeja ja kananmunaa (ilman kaljaa).

Sunnuntaina kävin pitkästää aikaa jalkapalloharjoituksissa, pari kertaa osuin palloonkin mutta perjantain pomppulattiadanssaaminen vielä tuntui jaloissa eikä peli muutenkaan sujunut kovinkaan hyvin. Ostin Koh Samuin reissulta itselleni nappulakengät ja tuntuivat ihan hyviltä vaikka nilkat meinasivatkin nuljahdella koko ajan. Nyt tämän viikon perjantain on vuorossa töissä Kiina-Suomi peli missä pelaamme firmamme Kiinalaisia vastaan, saas nähdä kuinka paljon tulee lättyyn siinä pelissä.

Tänään on paikat vieläkin enemmän kipeät, en tiennytkään, että jalkapallo ottaa yläkroppaan. Päivä oli sateinen ja ankea, kyllä sitä aurinkoa täälläkin kaivaa kun on harmaata ja sateista.