Viime tiistaina sitten lensin tanne Suomeen ja koska oli paivalento ei oikein nukuttanut. Tasta johtuen katselin lentokoneessa kokonaista nelja (4) elokuvaa: Eragorn, Shooter, Vino torni, Yo museossa (tai jotain). Tuossa koneessa oli mielestani hyvat penkkikohtaiset kosketusnaytot mista pystyi valkkaamaan minka elokuvan tai ohjelman halusi katsoa. Huomattava parannus aikaisempaan toteutukseen missa ohjelmaa tuli useammalta kanavalta mutta ei pystynyt tietamaan milloin joku elokuva oikein aloitti. Nyt elokuva alkoi nappia painamalla joten elokuvan katselu oli ihan nautinnollista ja sen pystyi mm. keskeyttamaan tai kelaamaan takaisin jos lentoemo esim. toi ruokatarjottimen eteen.

Ilman puolesta Suomi on ollut koleahko, vesisateita on jonkin verran piisannut mutta heti kentalta tullessa kiinnitin huomiota hillittoman hyvaan nakyvyyteen ja kirkkauteen. Hotellissa ollessa tuntuu painostavan hiljaiselta vaikka tietysti jonkin verran aania kuuluu. Taustamelu on mitatonta. Suomessa ihmiset puhuvat suomea joten olen lorpotellyt kaikkien kanssa pelkastaan siita ilosta, etta pystyn kommunikoimaan. Telkkarista ei oikein tule mitaan jarkevaa ohjelmaa, uutisia olen vilkuillut, kiva tietaa mita maailmassa tapahtuu.

Tanaan tossa syodessa (Radisson SAS burgeria mika oli kylla aivan loistavan makuista) katselin ulos ja kiinnitin huomiota, etta kaikilla pyorailijoilla on kyparat paassa. Nayttaa omituiselta Kiinan vuosien jalkeen. Ravintoloissa huomioin, etta tarjoilijoita on tosi vahan. Ja kaikki on kallista - mikaan ei ole muuttunut...