Maanantaina töistä lähtiessä tuntui hiukan pöntöltä (pää raskas ja heikotti), pyöräilin kotio ja hengailin hetken aikaa pikkasten kanssa. Vaimo skypellä lörpötteli ja koin oloni niin heikoksi, että piti käydä oksentamassa. Hetken päästä piti käydä uudestaan ja sitten iski hillitön horkka, paleli ihan oikeasti joten pistin teepaidan ja poolopaidan päälle fleecen ja pakenin makkariin kahden silkkipeiton alle.

Siitä sitten olin sängyssa 14 tuntia lähes putkeen välillä käyden vessassa "asioilla". Tiistaina tuntui jo hiukan paremmalta mutta vatsa oli vielä sekaisin ja kuumetta pukkasi. Ruoka ei kuitenkaan pysynyt vielä sisällä. Tänään keskiviikkona tuntuu jo paremmalta, ruoka pysyy sisässä mutta paikkoja särkee ja kuumetta nostaa.

Aika tavatonta tämäntyyppiset sairastelut minulle mutta ehkä nämä ovat niitä kuuluisia Kiina-pöpöjä mitä täällä liikkuu. Käsidesiä lupaan käyttää ulkoisesti ja sisäisesti jatkossa ;-).

Pikkupimut ovat intoutuneet leikkimään keskenään. Koko ajan menevät omaan huoneeseensa leikkimään lääkärileikkiä tai vauva leikkiä (missä neiti B on vauva, neiti A puolestaan äiti). Aivan kuin uusi vaihe olisi alkanut heidän elämässään, eivät koko ajan itke äidin (iltaisin ja viikonloppuisin isin) perään joten ehkä tämä vaikea kasvuvaihe hiukan helpottaa.